Kahvila - Veran kahvitupa

Nauti kahvihetkestä Sälgrundin majakkasaarella, Veran kahvituvassa, ja kurkista samalla saaren entiselle luotsiasemalle. Keskikesällä kahvilassa on tarjolla suolaista ja makeaa sekä ennakkoon tilatut tarjoilut saarella vieraileville ryhmille koko kesäkauden ajan.

Sälgrundin majakka- ja luotsiasemalla toimii kesäisin Veran kahvitupa. Kahvitupa on nimetty tuvan entisen emännän, Wera Nymanin mukaan. Hänen miehensä Ivar Nyman toimi Sälgrundissa majakkamestarina vuosina 1902 – 1917.

Veran kahvituvassa on tarjolla saaristolaiselämään kuuluvia perusmakuja: Kahvia, kalavoileipiä ja kahvipullaa. Saatat löytää kahvilasta myös itse leivottuja suolaisia ja makeita piirakoita. Lounasta valmistamme ryhmille tai etukäteen tehtyjen tilausten perusteella. Lounas voi koostua esimerkiksi lohikeitosta tai ruokaisasta saaristolaispannukakusta kalatäytteellä.

Käytämme kahvilassa lähiseudun raaka-aineita. Otamme huomioon yleisimmät ruoka-aineallergiat, joista saamme tiedon etukäteen. Kaikki tuotteemme ovat laktoosittomia.

Sälgrund | Veran kahvitupa

Kahvila avoinna

Kesälauantaisin 24.5. – 27.9.2025

Klo 12 – 18:00

Lauantaisin Kaskinen Sea-Charterin venekuljetukset saarelle Kaskisten Kalasatamasta (Kalasatamantie 162). Katso tarkemmat kuljetusaikataulut sivun alaosasta.

Tilauksesta ryhmille 24.5. – 30.9.2025
Suositeltava ryhmäkoko 6 – 40 henkilöä.

Kahvilan sisätiloissa on noin 20 istumapaikkaa ja ulkona 36 istumapaikkaa. Lisäksi päärakennuksen yläkerrassa on käytettävissä 12 henkilön kokoustila.

Sälgrund | Saaristolaispannukakku
Sälgrund | Veran kahvitupa

Sälgrundin SAUNAILTA

Saunatilat vuokrattavissa ja ruokailut tilattavissa tilauksesta kesällä 2025.

 

Puulämmitteisen pihasaunan lauteille mahtuu noin 6 – 8 henkilöä kerrallaan. Saunassa peseydytään perinteiseen tapaan sekoittamalla pesuvesi vateihin. Lisäksi saunalta löytyy ladattava retkisuihku. Pukeutumista ja vilvoittelua varten saunarakennuksessa on yksi tilava huone.

Pulahda samalla myös mereen uimaan! Matka saunalta parhaalle mahdolliselle uintipaikalle, saaren kyljessä sijaitsevaan poukamaan, on noin 100 metriä. Rantavesi on kivikkoista, mutta syvemmältä löytyy jo hiekkapohja.

Veran kahvituvasta voi tilata naposteltavaa ja virvokkeita saunaan nautittavaksi, sekä makkaraa nuotiolla grillattavaksi.

Sälgrund sauna bastu

Lämmitämme saunan myös tilauksesta – pyydä tarjous ryhmällenne päiväretkestä, jonka ohjelmaan sisältyy myös saunominen pihasaunan lempeissä löylyissä.

Miten pääsen Sälgrundiin?

Saapuminen saarelle

Järjestämme Sälgrundiin venekuljetuksia tilauksesta koko kesäkauden ajan, 1.6. - 30.9.2025. Toukokuussa lisäksi erikseen sovittaessa.

Tilauksesta järjestämme ryhmille venekuljetuksen Kaskisten kaupungin keskustasta, vierassataman laiturilta (Satamakatu 18), tai kalasataman laiturilta (Kalasatamantie 162, parkkialue). Vierassatamassa on parkkialue. Matka keskustasta on 30 minuuttia ja sen aikana näet Kaskisten asukkaiden elämää, toimintaa teollisuusalueella ja syväsatamassa mereltä päin. Kalasatamasta matkaa on muutama kilometri ja matka taittuu noin 10 minuutissa.

Säännöllinen venekuljetus Sälgrundiin kesälauantaisin

Kesällä 2025 toteutetaan säännöllinen Kaskinen Sea-Charterin venekuljetus Sälgrundiin joka lauantai. Hinnat sekä aikataulut varmentuvat pian ja ne tullaan lisämään tähän lähempänä kesää!

Kuljetus lähtee Kaskisten kalasatamasta, josta matka Sälgrundin saarelle, Laxhamnin satamaan kestää meriteitse noin 10 minuuttia.

Majakkaretki Sälgrundiin keskiviikkoisin

Keskikesällä 1.6. - 31.8.2025 aina keskiviikkoisin klo 11 - 16 järjestetään Sälgrundiin Majakkaretki.  Lähtö Kaskisten kalasatamasta, Kalasatamantie 162. Varaathan paikan retkelle etukäteen.

Majakkaretki saarelle 59 € / hlö ja alle 12-vuotiaat 35 € / hlö sis. edestakainen kuljetus, lohikeitto saaristolaisleivän kera, kahvit ja leivonnainen sekä pääsy majakkaan. Varaa tästä linkistä paikkasi majakkaretkelle.

Tilauksesta järjestämme ryhmille (vähintään 6 hlö) oman päiväretkiohjelman.  Tiedustelut ja varaukset etukäteen.

Venematka Sälgrundin majakkasaarelle

Saareen omalla veneellä

Saaren itärannalla on vanha kalasatama, Laxhamn. 

Veneet saavat rantautua Laxhamin laituriin ja matkustajat ovat tervetulleita saareen retkeilemään ja nauttimaan kahvilan tarjoiluista sen aukioloaikoina.

Koordinaatit: 62°20,3’ P, 21°12,2’ I

Satamasta on 800 m kävelymatka polkua pitkin Sälgrundin luotsiasemalle. Avustamme mahdollisuuksien mukaan liikuntarajoitteisia. Sovi asiasta etukäteen info@salgrund.fi

Retkeillessäsi saarella, huomioithan, että Sälgrundissa järjestetään yksityistilaisuuksia, joiden aikana luotsiasema ja sen pihapiiri on varattu yksityiskäyttöön.

 

Sälgrund
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.